Keskiviikkona taisin vähän lupailla tänne aktiivisempaa raportointia laihiksen etenemisestä ja etenemättömyydestä, ja ylipäätään miten tämän asian suhteen nyt menee. Noh, vaihtelevasti on mennyt. Keskiviikkona kalorit karkasivat vähän käsistä, niitä kertyi 3935. Yli puolet tuosta määrästä kertyivät "yllättäen" pizzasta ja suklaasta. Noh ei jäädä märehtimään niitä. Onneksi sentään liikuinkin hieman, tunti tuli pelailtua sählyä ja tehtyä myös rikkinäisellä polvella tunnin kävely-muutama juoksuaskel-kävely -lenkki (ja tultua kivusta itkien kotiin). Torstaina liikunta pääsi unohtumaan, mutta syöminen vähän paremmin jo sujui, 2810 kcal. Eilen perjantaina läjäytin naamaani taas karkkia lähes parin tuhannen kalorin edestä ja kokonais energiansaanniksi tuli noin 4000 kcalia (hyvin karkeasti arvioiden kyllä). Luojankiitos, viikonloppu ja aika ajattelulle ja vähemmälle stressille on auttanut nyt pysymään paremmin tavoitteissa ja tänään on tullut syödyksi vain 2065 kcalia. Huomenna varmasti pääsen jo perusaineenvaihdunta määrään eli 1600 kcaliin. Liikuntaa on myös kertynyt 2,5+3,5 km. Ihan ok suoritus siis mielestäni.

Hyörin tänään vaatehuoneessa vähän sovittelemassa ja ihastelemassa vanhoja kuteitani. 60-kiloisen kauteni kapeavyötäröiset hameet kyllä herättivät suoranaista kateutta muutaman vuoden takaiselle itselleni. Kuinka en muka ole itse tajunnut silloin miten pieni olen ollut? Tuntuu kuin vasta nyt olen alkanut tuntea itseni hoikaksi, nyt parisen vuotta ja kolmisen kymmentä kilon lisää myöhemmin. Kummaa on tämä mielen toiminta, sillä nyt minusta on alkanut tuntua nahoissani hyvältä, "hoikalta", kauniilta. Mutta ne vaatteet kertovat kyllä julmaa totuutta. Ne näyttävät niiiiin pieniltä, kun on taas tottunut katselemaan äksällää. Miten hitossa olen oikeasti voinut mahduttautua S-koon hameeseen ja silti tuntea olevani kamalan iso? Siksikö oikeasti, etten ole ollut alipainoinen? Luin hyvin paljon anoreksia-aiheisia blogeja ja foorumia parhaimpina laihdutusaikoinani ja kyllä näyttää selkeästi siltä, että ne ajatukset olivat (ja ovat vieläkin hieman) hyvin tarttuneet pieneen mieleen. Oli läski, kun minulla oli minkäänlainen mahakumpu, oli läski kun käsivarret levisivät kun niitä puristi kroppaa vasten, olin kamalan läski, kun reidet osuivat toisiinsa. Olin kamalan läski kun en vain saa luitani tai nahkaani tai kalloani pienenemään vaikka kuinka vähentäisin kaloreita ja kävelisin ja kyykkäisin. Vaikea on aliravitun mielen tajuta, että vartalot ovat vain erilaisia, eri geeneistä ei saa rakennettua kaksosia. Nytpä sen sitten ehkä näkee miten käy ämmän päälle laihdutusproggis part kakkosen kanssa. Tuleeko anoreksia vai ortoreksia vai bulimia vaiko ihan tylsä tasapainoinen ihminen vain.