Mulla on ollut syömisen kanssa päänvaivaa, useita vuosia. Kaikki tais lähteä siitä, kun lukion vanhojen tanssien jälkeen aloin laihduttaa oikein kunnolla. Olin nähnyt kuvani, oman möhömahaisen ilmestykseni valokuvissa ja päättänyt, etten näytä samalta enää lakkiaisissani. Kiloja taisi olla lähtötilanteessa silloiset korkeimmat koskaan, 93 kg. Grammakin lisää olisi kääntyänyt mun bmi:n vaikean lihavuuden puolelle.

Neljä vuotta myöhemmin paino sitten oli taas kapuillut huippulukemiinsa. Muistaakseni lukema oli 100,3 kg, en ole halunnut tätä erityisen tarkasti muistella enää. Olen nyt kuluneen vuoden aikana hitaasti hilaillut painoani alas päin ja sitä onkin karissut suunnilleen 15 kiloa. Kausittain on ollut helpompaa ja kausittain vaikeampaa, riippuen aika paljon päivittäisestä aktiivisuuden tasosta, ja opiskelun/työskentelyn/olemisen stressaavuudesta.

Nyt vuoden terapeutinkin kanssa eri asioita työstettyäni olen alkanut ymmärtää, että tähänkin asiaan liittyy paljon muutakin kuin vain syöminen ja liikkuminen. Stressi, motivaatio, suhtautuminen itseen, muun elämän järjestyksessä oleminen. Aikaisemmin minulla oli hyvin intoa panostaa laihduttamiseen, kun muu elämä oli enemmän taka-alalla tärkeysjärjestyksessä. Nyt mun pitää uudestaan pohtia mm. tulevia opintopolkujani, kun en tunne enää, että ura (kauhea sana kuin onkaan) olisi kuitenkaan se "ihan sama" elämässäni. Mä en jaksa enkä mä halua ruveta taas pikadieetille ja laihduttaa 20 kiloa kolmessa kuukaudessa, koska ei siinä olisi mitään järkeä. Eikä siinä olisi edes mitään mieltä, en mä ole oikeasti niin tyytymätön omaan ulkoiseen olemukseeni.

Mä olen oppinut viidessä vuodessa ainakin sen, etten mä tule onnelliseksi, vaikka mä tulisin laihaksi. Mä en tule näkemään sitä laihuuttani edes, jos mä vain laihdutan numerot silmissä vilisten. Mä haluan olla terve ja toimiva, eikä siihen pääse millään vippaskonsteilla, ei muutaman sadan kalorin päivittäisellä energiansaannilla eikä kymmenen kilometrin kävelylenkeillä. "Tosiaikuisen" ikää lähennellessä tulee oppia se, että ensimmäisenä prioriteettina ennen toisille suorittamista ja kauniin kuvan luomista, on pitää itsestään oikeasti hyvää huolta. Kunnioittaa mieltä ja kehoaan eikä yrittää vain repia niistä kaikkea irti lähtevää. Oppia ajattelemaan enemmän harmoniaa kuin hyötyä. Tasapainoon sen elämän tulee rakentua.